Näytetään tekstit, joissa on tunniste trikoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste trikoo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Jumppapussi, kesämekko retrosta, paituli miehelle sekä solmupipo


Taannoin oli kummipoikani 4-vuotissynttärit ja koska olin juuri joululahjaksi hänelle ommellut yöpuvun, niin ajattelin tehdä nyt jotain muuta kuin vaatetta. Hän on Salama Mcqueen -fani ja olin kierrätyskankaana ostanut erään perheen vanhan Salama-verhon, josta päätin tehdä jumppapussin. 

Ohjeita katselin eräästä blogista, joka löytyy sivulta:
http://handmadebyona.blogspot.fi/2015/09/jumppapussit-ohjeineen.html

Etenkin pussin koko ja nyörien pujotusohje olivat hyödylliset, mutta nauhojen kiinnityksen alareunaan tein eri tavalla sirkkarenkaita käyttäen. 



Toinen naru kiertää vasemmalta oikean kautta vasemmalle ja toinen oikealta vasemman kautta oikealle
Koska odotan jo kovasti kevättä ja kesää, päätin aloittaa kesävaateompelun ja siihen löytyi täydellinen kangas äitini varastoista. Hänellä on itsellään ollut nuorena mekko samasta trikoosta. Kaava on oma. Yläosan piirtelin vanhan puretun topin mukaan ja levensin helmaa vyötäröltä. Halusin helmaan pussimaisuutta, joten taitoin helmaa n. 15cm matkalta ja kiinnitin suoralla ompeleella. Kivempi tämä olisi ollut, jos kangas olisi riittänyt vyötäröltä helmaan kaksin kerroin niin että olisi muodostunut kunnon pussi. Pääntien ja kädentiet kanttasin kantinkääntäjällä resorilla. Kädentiet olisivat saaneet olla vähän suuremmat. Kankaan jämäpaloista leikkasin mahdollisimman pitkää n. 2-3cm levyistä pätkää ja letitin 3 tällaista pätkää letiksi ja sidoin vyötärölle. Tämä mekko taitaa päästä ensi viikon kanarian reissulle mukaan! 


Miehelläni oli helmikuussa synttärit ja hän on jo kauan pyytänyt minua ompelemaan itselleen paitulin yöpaidaksi. Ilmeisesti vitsinä siitä, että itse käytän paituleita eikä hän pidä niitä kovin viehättävinä :D Nyt vihdoin päätin toteuttaa pyynnön ja tein pitkähihaisen paitulin, jossa on edessä kahden napin napituskaitale. Muuten oli aika simppeli ompelus. Parasta tässä on se, että paituli ei kerennyt ekaan kuukauteen pesuun ollenkaan, kun se oli niin mukava uniasu <3


Kevätpipon tein Noshin tummanharmaasta trikoosta kaksinkertaisena. Eteen solmin solmun mintunvihreällä trikoolla, mikä lähtee sivusaumoista ja päätyy solmuksi. Rusettia tästä ei muovautunut, vaikka ensin oli tarkoitus. Vähän tästä tulee mieleen vanhan ajan pyykkipäivän solmuhuivi! 


torstai 22. lokakuuta 2015

Koon 80 trikoohiippahaalari ja itselle mansikkapaita


Tänään ompelin itselleni trikoopaidan Pehemiän "Babushka strawberries" -kankaasta. Kaavapohjana on sama kaava uusimmasta naisten Ottobresta kuin aiemmin valmistuneessa hupparissani käytin. Kaavaa muokkasin lisäämällä hihansuuresorit ja kokeilemalla kaula-aukkoon pientä kaulusta kaitaleen sijaan. Myös etukappaleen pääntietä suurensin noin sentin verran, koska se tuli mielestäni liian ylös. Kauluksen tein niin, että mittasin huppukaavasta hupun alaosan leveyden ja leikkasin sen levyisen n. 25cm korkean suorakaiteen muotoisen palan. Taitoin sen kaksinkerroin ja ompelin kaula-aukkoon. Oli paljon helpompi kuin olin ajatellut ja toi kivaa särmää paitaan. Kaava ei ole kovin tyköistuva, mutta ei toki aina tarvitsekaan olla. 



Lähikuva kauluksesta.
Vauvan puvun olin leikellyt jo monta viikkoa sitten, enkä edes ole varma, onko tuo 74 vai 80, mutta päälle se kuitenkin sopi hyvin! Kaavana Ottobren nepparipotkupuku, johon lisäsin itse kaavoitetun vuoritetun hiippahupun. Nepparilista olikin huomattavasti helpompi, kuin olin uskonut, mutta kyllä tuo neppareiden hakkaaminen on ärsyttävää puuhaa. Olen tilannut jo Kam-neppipihdit ja Kam-neppejä. Jospa sitten homma helpottuisi! Muuten puvun tekoon meni pari päivää, joten ihan helpoimmasta päästä se ei ollut. Takakappaleeseen lisäsin vielä koristetaskun. 

Kankaana Majapuun Lohis-luomutrikoo, joka tuntuukin ihanalta ihoa vasten. Kanttaukset tehty kantinkääntäjällä. Muuten kanttaaminen sujuu jo hyvin, mutta välillä kaksoisneula siirtyy resorista kankaan puolelle ja kun siirrän sen takaisin, tulee aina tikkiin ruma kohta. En tiedä, miten tämän korjaisin. Neuvoja otetaan vastaan!

Tässä kohtaa täytyy sanoa, että en aio julkaista blogissa lapseni kasvokuvia, joten siksi kuvakulmat voivat vaikuttaa hassuilta.  


Hiippahuppu

Nepparit ovat sekä edessä että haaroissa