Oma äitini on ommellut minulle ja siskolleni vaatteita, kun olimme pieniä. Hän harrastaa muutenkin käsitöitä. Samoin isoäitini. Siskoni taas on erikoistunut puutöissä, mutta tekee myös satunnaisesti käsitöitä ja askartelee.
Minä sen sijaan olen tehnyt käsitöitä erittäin harvoin ja ommellutkin kunnolla viimeksi yläasteella. Ompelukoneen sain lahjaksi pari vuotta sitten jouluna. Sen jälkeen innostuin hetkittäin ompelemaan mm. kestovaippoja, vaikka lapsia ei vielä ollut tulossa. Kun tulin raskaaksi vuosi sitten toukokuussa, käsityövietti iski ja kovaa. Tätä kai pesänrakennusvietiksikin kutsutaan. Ennen äidiksi tulemista olin pari kuukautta kotona, kun yritystoiminta oli helpompi lopettaa vuodenvaihteeseen. Silloin tuli ajan tappamiseksi näperrettyä vaikka mitä. Ensin aloitin neulomisella, sitten virkkaamisella ja sieltä siirryin ompeluun. Nämä kaikki taidot tosiaan piti aloittaa nollasta, mutta sain aikaan niin virkattuja converseja, junasukkia ja lapasia, pinnasängyn reunapehmustetta, vauvanpesää, mutta eniten niitä kestovaippoja.
Loppuraskaudessa ompelukoneella istuminen alkoi olla jo vaikeaa, kun esimerkiksi langan pujottamisessa neulaan, oli vatsa edessä. Myös kankaiden ja kaavojen leikkaaminen lattialla oli työlästä. Kun vauva syntyi tämän vuoden helmikuun lopussa, ompeluvietti sen kun pahentui. Onneksemme meille suotiin erittäin tyytyväinen ja hyvin nukkuva vauva, joten ensiviikkojen hulabaloon jälkeen, aloin taas ommella. Siitä lähtien olen viettänyt kaikki vauvan päiväuniajat joko kaavoja piirrellen, kankaita leikaten tai ommellen.
Ensin ompelin piirtämällä kaavat valmiista vaatteista, koska en osannut piirtää kaavoja lehdistä. En myöskään osannut tulkita käsityölehtien ompeluohjeita. Kaikki oli yrityksen ja erehdyksen kautta oppimista. Välillä kyselin vinkkejä äidiltäni, joka auttoi mm. ymmärtämään, että oikea ja vasen hiha pitää leikata kankaasta eri päin. Myös ensimmäinen vetoketjun ompelu (tietenkin joustavalle trikookankaalle) aiheutti sen, että potkupuvun etuosa piteni n. 15cm, kun kangas venyi liian pitkän ketjun mukana. Näistä oppineena osaan nyt mm. harsia. Pikkuhiljaa uskalsin lainata kirjastosta Ottobre-lastenkaavalehtiä. Ensin vain selailin niitä, mutta pian minut valtasi pakko opetella kaavojen piirtäminen ja ompeluohjeiden opettelu, jotta saisin vauvalleni ns. parasta päälle. Kaavojen piirtäminen ei ollutkaan niin vaikeaa. Ensimmäisiin tekeleisiini en tajunnut piirtää hakkimerkkejä, joten hihojen saaminen oikeille paikoilleen vaati tuntien pähkäilyä. Sittemmin jälleen äitini opasti, että hakkien kohdalle kannattaa leikata pienet lovet, jotta kohdistus onnistuu. Myös ompeluohjeiden lukeminen alkoi sujua, kun googlasi lähes joka termin. Aloittelijalle ohjeissa tosin ei todellakaan mainita kaikkea tarvittavaa kuten sitä, miten ne palaset kankaasta leikataan tai miten ihmeessä aputikataan, mutta jokainen asia on selvinnyt sittemmin. Nyt olen jo mielestäni aika taitava tulkitsemaan ohjeita.
Ihan ensimmäisenä ompelin kestovaippoja ja unipusseja. Kestovaippojen teossa olen tätä nykyä kehittynyt niin, että omatekoiset ovat käytössä kaikkein parhaat. Kaavoja on ollut helppo muutella sopiviksi juuri omalle vauvalle, jotta istuvuus on täydellinen eikä vaipat falskaa. Seuraavaksi aloin ommella pipoja ja tumppuja. Sitten ne reunapehmusteet ja vauvanpesän. Sitten taisinkin siirtyä jo vauvanvaateompeluun. Ensimmäisestä jumpsuitista olin äärettömän ylpeä, vaikkakin paljon pikkuvirheitä siinä sattuikin. Olen sittemmin tehnyt paljon housuja, paitoja, bodyja, potkupukuja ja kokeillut lähes joka kerta uusia kaavoja ja malleja.
Lähes joka ompelukerralla haastan itseni opettelemaan jonkun uuden jutun. Viimeisimpinä olen opetellut tekemään napitushalkion (se oli vaikea!) ja taskut. Olen myös ommellut itselleni 2 vaatetta: imetysmekon ja jersey-tunikan. Siskoni ihastui tunikaan niin, että toivoi joulupukilta itselleenkin sellaista. Tällainen on ollut minun tähänastinen ompeluhistoriani. Kuvia latailen tekeleistäni seuraavalla kerralla. Nyt heräsi pikkuinen puolivuotiaani aamupäikkäreiltä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti